Lapsen silmin (c)

”Lapsi määrittää maailman äänillä ja hajuilla ja näkemillään asioilla, kunnes ymmärrys vie voiton” –John Betjeman

John Boyne on luonut koskettavan, ensimmäisen maailmansodan vuosiin ja juutalaisvainoihin perustuvan tarinan kahdesta pienestä pojasta, ja kahdesta täysin erilaisesta maailmasta. Maailmoista, jotka aita on erottanut. Bruno (Kirjan 8-vuotias päähenkilö) halusi isona tulla tutkimusmatkailijaksi. Niinpä perheen muutettua uuteen kotiin ”Aus-vitsiin”, hän alkaa samantien tutkimaan uutta ympäristöä oikein perinpohjaisesti, niin kuin pienillä uteliailla lapsilla on usein tapana. Salaa tutkiskellessaan Bruno löytää takapihaltaan tien ”maatilalle”, jota hän oli aikaisemmin katsellut vain uuden huoneensa ikkunasta. Pian hän kohtaa korkean aidan, jonka toisella puolella istuu ristiasennossa pää maata tuijottaen samanikäinen, mutta paljon likaisempi ja surusilmäisempi juutalainen poika nimeltä Shmuel. Pojat kertovat toisilleen elämistään, ja kaikesta mitä ovat kokeneet. Bruno on viimeiseen asti varma siitä, että hänen isänsä, ”Hillerin arvostettu alamainen”, on tärkeä sotilas hienossa univormussaan, joka tekee hyvää työtä. Isän ”tärkeä työ” vaikuttaa myös omalla tavallaan Brunon Gretel-siskoon, äitiin, ja isovanhempiin. Kirja nimeltään Poika raidallisessa pyjamassa (2006) etenee hetki hetkeltä kohti ikävämpiä sattumuksia. Bruno joutuu muuttamaan kauniista Berliinin kodista synkkään ”Aus-vitsiin”, jossa hän kokee lopulta viimeisimmän tutkimusmatkansa…

Teos näyttää puhuvan tasa-arvoisuuden puolesta, ja se käsittelee keskitysleirien, ja juutalaisvainojen järjettömyyttä. Tarinassa tulee myös esille se, kuinka juutalaisvainot kokoajan pahenivat. Ensiksi juutalaiset joutuivat muuttamaan kymmenien ihmisten porukoissa yhden huoneen tiloihin, kunnes heitä alettiin kuskata isoille työleireille, jossa pian työtehtävään kuului kiduttaminen, kunnes lopulta heitä alettiin tuhoamaan.

(”Kaikkialla minne he katsoivat he saattoivat nähdä ihmisiä, pitkiä, lyhyitä, vanhoja, nuoria, ja kaikki liikkuivat ympäriinsä”). ”Tämän täytyy olla maaseutua…Entä missä kaikki eläimet?” Bruno ja Gretel pohtivat tarinassa kummallista näkymää, joka näkyi Brunon ikkunasta. On ymmärrettävää, että on hieman hankalaa ymmärtää sitä, että tuhansia ihmisiä on survottu saman aitauksen sisälle, samoihin vaatteisiin, ja kahleisiin. Aivan kuin he olisivat maaseudun eläimiä. Tarinassa on kohtaus, jossa ylpeä isä kuvailee Brunolle juutalaisia sanoin ”Ne ihmiset eivät ole oikeastaan ihmisiä”. On surullista, kuinka sokeita ihmiset olivat siihen aikaan esimerkiksi sille, että juutalaiset olisivat vihollisia jotka täytyi eliminoida maan päältä. Brunon isällä oli rakastava perhe, jota hän kohteli kaikkein kunnioittavammin, kun samalla hän katsoi juutalaisten palavan elävältä, ja potki ja huusi heille.

Bruno pohtii miksi heillä perunoita kuorimassa käynyt Pavel-niminen vanha mies leiriltä valitsi lääkärin-ammatin sijaan perunoiden kuorimisen. Hän ei tullut ajatelleeksi, että Pavelilla, eikä monella tuhannella muullakaan ollut oikeutta valita tulevaisuuttaan. Tarina lapsen silmin kuvattuna, ja asiat lapsen silmin kyseenalaistettuina saa ajattelemaan enemmän tapahtuneiden asioiden järjettömyyttä. Tarinan loppuvaiheilla Bruno hankkiutuu aidan toiselle puolelle, jossa Shmuel antaa hänelle raidallisen pyjaman. Heidän oli tarkoitus lähteä tutkimusmatkalle etsimään ison joukon mukana kadonnutta Shmuelin isää. He joutuvat itse marssimaan ison joukon mukana kohti suihkutilaa, jolloin Bruno miettii ”Kaikki näyttivät niin pelästyneiltä. -Eihän marssiminen loppujen lopuksi ollut niin kauheaa ja hän halusi kuiskata heille, että ei ollut syytä olla huolissaan, että isä oli leirin komendantti,ja jos tämä oli jotakin mitä hän halusi ihmisten tekevän, sen täytyi olla ihan hyvä asia”. Kirjailija kertoi jälkipuheessaan ”Voisin käsitellä aihetta tarpeeksi kunnioittavasti lapsen silmien kautta”.

Mielestäni kirja oli erittäin tunteisiin vetoava, ja kirjailija oli taitavasti osannut eläytyä 8-vuotiaan pojan asemaan. Hän osasi kuvailla sekä Shmuelin, että Brunon näkökulmasta heihin kohdistuneita epäoikeudenmukaisuuksia. Olen käynyt Dachaun keskitysleirillä pienempänä, mutta en tiennyt paljoa siitä, mitä siellä oli tapahtunut, tai miksi. Kirja auttaa ymmärtämään, miten tapahtuneet ovat saattaneet vaikuttaa esimerkiksi juutalaisiin, tai saksalaisiin, kun asiaa on käsitelty jonkun tietyn ihmisen elämästä, ja hänen ympärillään eläneistä.

Kirjailija kertoo Brunosta ja Shmuelista jälkipuheessaan ”Ihmisten täytyy edelleen voida kuulla heidän kadonneet äänensä, kertoa heidän kertomattomat tarinansa. He edustavat niitä, jotka eivät jääneet henkiin kertoakseen itse”. Nykymaailmassa on vielä keskitysleirejä ja rotusyrjintää, ja ne tuskin koskaan katoavat kokonaan, mutta onneksi ei ole enää aikoihin ollut minkään maan julkinen pyrkimys esimerkiksi hävittää jonkun tietyn rodun kaikki ihmiset. Tapahtuneeseen ei voi enää vaikuttaa, mutta tulevaisuuteen kyllä, ettei järjettömyyksiä enää tapahtuisi. Parhaiten rotuvainoja pystyy ymmärtämään niiden uhrit tai niistä selviytyneet, mihin Boyne jälkipuheessaankin viittasi.

Poika raidallisessa pyjamassa- John Boyne (Julkaisuvuosi 2006)

Tehtävä C